Finastro

Tervetuloa astrologisille sivuilleni! Tämän blogin tarkoitus on syväluodata astrologiaan - sekä omaan syntymäkarttaan.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Kuu Kaksosissa

Kuun heijastaessa astrologiassa muun muassa eri tunnetiloja ja niiden ailahtelua, sen sijainti syntymäkartalla ailahtelevassa Kaksosessa tekee ihmisestä kautta elämänsä hyvin muuttuvaisen. Elämä on jatkuvaa muutosta, ja se näkyy niin henkilön arjessa kuin olemuksessa. Pysyvyys saattaa olla täysin sietämätöntä kun mielessä käy jatkuvasti uudet asiat, uudet ihmiset ja uudet käänteet, jotka kaikki osaltaan vaikuttavat kaikkeen. Nämä ihmiset eivät paljon paikallaan pysy, ja kotikin saattaa aika ajoin muuttua. Mutta toisaalta koti saattaa olla se ainoa elementti elämässä, joka ei muutu - ainakaan sijainniltaan. Sisustus - niin mielen kuin kodin - on jatkuvan muutoksen alainen. Kaasujalka on herkässä niin autoilijalla kuin autottomallakin, ja tunne ei paina läheskään yhtä paljon kuin muilla. Joskus se ei paina ollenkaan vaan on höyhenenkevyt, ja vapaus taas lähteä uusien tuulten mukana on aina aistittavissa, joskaan ei kenties toteutettavissa.

Ihmiset, joilla on Kuu Kaksosissa, toimivat usein piristeinä muille, mieleltään raskaammille henkilöille. Heillä on tunneälyä ja mielenkeveyttä vaikka jakaa muille, ja niin nopeaa tilannetajua, että hitaammat eivät edes ymmärrä kun jo taas mennään. Joitakin tämä saattaa ärsyttää, mutta Kuu Kaksonen ei itse takertuisi mihinkään vaan haluaa aina pitää vapauden päästä pois, irti ja eteenpäin. Kommunikaatio sujuu ja huumori kukkii, ja henkilökohtaisuudet eivät ole tarkoitettu henkilöä kohtaan vaan hänen puolestaan - nämä ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita siitä, mikä meitä ihmisiä yhdistää ja mikä saa meidät sykkimään. Tätä varten on käytössä mieli ja kieli - monesti useampikin - ja liikkuvuus näiden välillä takaa jatkuvan sykkeen.

Tunnettuja naishenkilöitä, joilla on Kuu Kaksosissa: Roseanne Barr, Bette Davis, Goldie Hawn, Milla Jovovich, Julianne Moore, Gwyneth Paltrow, Jessica Simpson
Tunnettuja mieshenkilöitä, joilla on Kuu Kaksosissa: Jason Alexander, Fred Astaire, Jeff Bridges, Brett Butler, Jim Carrey, Jake Gyllenhaal

Ei kommentteja: