Finastro

Tervetuloa astrologisille sivuilleni! Tämän blogin tarkoitus on syväluodata astrologiaan - sekä omaan syntymäkarttaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Venus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Venus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. helmikuuta 2011

Hyvää ystävänpäivää!

Mistä on hyvät ystävät tehty? Astrologisessa mielessä hyvä ystävä näkyy ihmisen syntymäkartalla monella eri tavalla. Otetaanpa esimerkkinä Anna ja Maija, ja heidän lukuisat eri esimerkkikarttansa. Annan Venus yhtyy Maijan aurinkoon, tai päinvastoin. Annan nouseva merkki on yhdessä Maijan Venuksen päällä. Tai Maijan Kuu yhtyy Annan Venukseen, ja Annan aurinko Maijan Kuuhun. Muunlaisetkin aspektit käyvät, ja myös Merkurius saattaa olla kuvassa mukana. Voit lukea näistä ja muista planeetoista muualla tässä blogissa - tai jostain ihan muualta. 

Tapoja on joka tapauksessa monia, ja syntymäkarttoja vertaamalla näkyy usein ystävyyden syvyys, ja sen vahvuudet ja heikkoudet - kuten minkä tahansa muun ihmissuhteen. Ja niin vahvuudet kuin heikkoudet ovat haasteita kehittää itseämme ja toisiamme. Hyvä ystävä välittää toisen hyvinvoinnista, ja hyvältä ystävältä voi odottaa kuulevansa muutaman totuuden sanan - ja valkoisen valheen. Hyvän ystävän kanssa tunnetaan sielujen sympatiaa, joka usein määrittääkin ystävyyttä sen alusta alkaen. Hyväksi ystäväksi voi myös kasvaa, yhteisten kokemusten tms kautta, mutta se vaatii silti tiettyä tunnepohjaa, jota mikään aika yksin ei saa aikaan.

Hyvää ystävänpäivää!    

tiistai 23. tammikuuta 2007

Aurinko konjunktio Venus

Nämä ihmiset suovat itselleen paljon hyvää, niin hyvällä kuin pahalla. Aurinko, valon- ja elämän- lähteemme yhdessä aamutähti Venuksen kanssa, saa nämä ihmiset uskomaan itseensä ja paistat- telemaan päivää auringossa, vaikka elämässä olisi pilviäkin. He saattavat kuitenkin hemmotella itseään sen verran - varsinkin rankan rupeaman jälkeen - että saavat pikku hiljaa uimarenkaiden sijasta vararenkaita vatsan ympärille. Ja näistä voi olla vaikea päästä eroon ellei keksi muita tapoja olla hyvä itselleen kuin ruoka ja/tai juoma.

Nämä ihmiset ovat usein pidettyjä henkilöitä ja mainioita seuraihmisiä. Ja ajoittainen laiskuuskaan ei välttämättä tee tyhjäksi heidän suunnitelmi- aan, sillä heidän on tavallista helpompi valjastaa muiden apua omien tavoitteidensa toteuttamiseen.

Tunnettuja henkilöitä, joilla on tämä yhdistelmä: John Goodman, Oprah Winfrey

lauantai 20. tammikuuta 2007

Venus Kaksosissa

Venus Kaksosissa on ulospäinsuuntautunut ihminen ja usein flirttailija vailla vertaa. Hän osaa pukea tunteensa sanoiksi, tarkoittamatta välttämättä mitä sanoo muuta kuin juuri sillä hetkellä. Tämä ei tarkoita sitä, ettäkö hän olisi epärehellinen, hän vaan elää hetkessä, ajan hermolla. Hänellä on suora yhteys mielestä tunteeseen ja sanoihin, sanalla sanoen tunneälyä, jolla viehättää ja saada puolelleen. Ei millään lailla pakottamalla mutta silti sanaisella voimalla.

Ongelmatilanteissa hän saattaa punnita sanansa ja olla kertomatta koko totuutta - ajatellen, että suodatettu totuus ei ole valehtelua vaan toisen tunteiden suojelua. Elämä venuskaksosen kanssa ei aina säästä tunteita, mutta se on usein hyvin tapahtumarikasta.

Jos nämä ihmiset jostain syystä eivät ilmennä näitä ominaisuuksia raittiissa olosuhteissa, ovat he sitä taipuvaisempia tuomaan ne esiin yhden drinkin jälkeen. Parasta olisi tietenkin kyetä tuomaan itsensä estoitta esiin, mutta nämä ihmiset ovat kaiken kaikkiaan ystävällisiä sieluja, joiden kanssa on hauska ja helppo olla - niin kauan kun sitä nyt kestää.

Tunnettuja henkilöitä, joilla on tämä yhdistelmä: Sandra Bullock, Cher, Russell Crowe


tiistai 16. tammikuuta 2007

Venus neliö Jupiter

Tässä yhdistelmässä ei ole ainakaan kyse vaatimatto- muudesta! Jupiterin vaikutus tässä on suuri, ja nämä kaksi "valoplaneettaa" täydentävät toisiaan niin, että kieltäytyminen on välillä täysin vieras käsite. Nämä ihmiset menevät usein liiallisuuksiin niin asioiden kuin ihmisten kanssa. He eivät yksinkertaisesti osaa sanoa ei, koska elämännälkä on niin suuri ja aina mahtuu mukaan, aina mahtuu lisää. Tämä tuhlaileva elämäntyyli voi ennen pitkää kostautua terveydellisinä ja/tai taloudellisina ongelmina.
Nämä ihmiset uskovat rakkauteen, mutta saattavat olla sokeita ihmisen suhteen. He mieluummin uskovat ja luottavat kuin antavat pettymysten lannistaa. Kenties näin heiltä jää oppimatta muutama karu tosiasia ihmisluonteesta, mutta näin he myös säilyttävät avoimuutensa uusien mahdollisuuksien edessä.

Merkurius konjunktio Venus

Näillä ihmisillä on sanat hallussaan. Kyky sanoa mitä he haluavat lienee heidän suurin avunsa, varsinkin kun se johtaa usein siihen, että he sitten saavat mitä haluavat. Syystä tai toisesta he eivät ole menettäneet lapsenomaista suoraviivaista ajattelutyyliään, vaan jatkavat samaan malliin aikuisenakin, ja yksinkertaistavat näin suuresti elämäänsä. Sekä ihmissuhteitaan. Nämä ihmiset ilmaisevat arvostuksensa ja rakkautensa, eivätkä jätä epäilystä aikeistaan ja tunteistaan.
Merkurius yhdessä Venuksen kanssa kertoo myös ihmisestä, joka arvostaa järkeä, ja joka osaa yhdistää tunteen ja järjen. Tunneäly on tämän yhdistelmän vahvuus, ja näin he pärjäävät usein ihmisen kuin ihmisen kanssa.


Tunnettuja henkilöitä, joilla on tämä yhdistelmä: Will Smith (Bel Airin prinssi)


Venus neliö Saturnus

Ihmissuhteita leimaa tässä jonkinlainen raskaus ja vakavuus, josta voi olla vaikea päästä eroon, varsinkin jos ja kun elämä tuo tullessaan tapahtumia ja ihmisiä, jotka tukevat uskoa siihen, että muihin ei ole luottamista. Tai elämään.

Mistä moinen? Kenties olet perinyt tämän itseltäsi, jostakin edellisestä elämästä. Saturnus viittaa usein omaan perimään, ja tarpeeseen ottaa tässä elämässä tämä haaste vastaan. Eli oppia luottamaan, senkin uhalla, että välillä voi taas pettyä. Parhaimmillaan tämä yhdistelmä viittaa kykyyn olla, ei pessimisti, vaan realisti, tällä elämän alueella - ihmissuhteet ja rakkaus - jossa niin moni asia voi mennä pieleen. Olet kuin erämaan kukka, joka ei usko enää kastuvansa, ja saavansa elää, koska sataa niin harvoin. Mutta joka jaksaa kukoistaa heti kun saa muutamankin pisaran päälleen.

Tunnettuja henkilöitä, joilla tämä yhdistelmä: Adolf Hitler

maanantai 15. tammikuuta 2007

Venus Oinaassa

Venus, rakkauden planeetta, tulisessa Oinaassa merkitsee vähintäinkin yhtä asiaa: ihmissuhteet eivät kärsi tylsyydestä vaan kenties tahtojen taistosta. Tässä yhdistelmässä on selvä ristiriita: Oinas ei odota kun taas Venus parhaimmillaan on kärsivällisyyden perikuva. Hyvää kannatttaa odottaa. Venus Oinaassa ih- miset joutuvat usein tahtomattaan odottamaan, ja jakamaan enemmän kuin haluaisivat. He saattavat tuntea aina vaan saavansa lyhyem- män korren ja siirtyä sitten malttamattomana etenpäin, uuteen ihmissuhteeseen. Alkuja saattaa olla monia, ja loppu saattaa tulla nopeasti, mutta nämä ihmiset osaavat ainakin näyttää mitä haluavat!

Tunnettuja henkilöitä, joilla on Venus Oinaassa: Elisabeth Taylor