Finastro

Tervetuloa astrologisille sivuilleni! Tämän blogin tarkoitus on syväluodata astrologiaan - sekä omaan syntymäkarttaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste konjunktio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste konjunktio. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. kesäkuuta 2011

Aurinko konjunktio Kuu

Tämä yhdistelmä tarkoittaa sitä, että on syntynyt uudenkuun aikaan. Uusikuu ei ole mikään kovin yleinen yhdistelmä syntymäkartoilla, ainakaan täällä päin maailmaa - päinvastoin kuin täysikuu. Auringon ja kuun ollessa näin yhdessä, se kertoo ihmisestä, jonka psyykessä aurinko ei hevin jää varjoon vaan loistaa tunne-elämän sopukoihin asti - Kuu kun kuvastaa mm tunne-elämää. Tämä yhdistelmä saattaa olla todella positiivinen vaikutus, mutta paljon on kiinni henkilön lapsuudenaikaisista kokemuksista. Isän ja äidin (välinen vuoro)vaikutus on tavallista suurempi, ja määrää paljolti henkilön elämän suuntauksen. Naisella mies on suuressa roolissa elämässä, ja päinvastoin. Haasteena tässä on löytää oma sisäinen voimansa yhdistämällä omat maskuliiniset ja feminiiset piirteensä tasapainoiseen olemukseen - uhraamatta toista minkään ulkoisen seikan tähden. Tämä yhdistelmä voi parhaimmillaan antaa karismaa ja vahvan, valovoimaisen luonteen, joka ei peitä alleen muita vaan luo valoa ympärilleen heidänkin hyväkseen.

Jos haluat tietää oletko itse syntynyt uudenkuun aikaan (Su conjunct Mo), voit teettää syntymäkarttasi esimerkiksi täällä.

maanantai 5. maaliskuuta 2007

Kuu konjunktio Saturnus

Tässä yhdistelmässä tunteita ja arkielämää leimaa realismi, joskus myös pessimismi. Nämä ihmiset ovat kaiketi jo lapsuudesta tottuneet elämässään vastoinkäymisiin ja pettymyksiin, eivätkä siksi odota liikoja. Tämä asenne säästää heitä kenties monelta pettymykseltä, mutta voi myös evätä mahdollisuuksia onneen. Tässä yhdistelmässä piilevä haaste onkin ymmärtää mikä on oikeasti mahdollista tai mielekästä, ja mikä ei. Jos ensimmäinen reaktio on tässä usein aikaisempien kokemusten kahlitsema, ovat nämä ihmiset parhaimmillaan kykeneviä hyödyntämään tunne-elämänsä kulmikkuutta toteuttamalla arkisia tavoitteitaan vakaasti ja varmasti, antautumatta mielitekojensa tai mielialojensa valtaan.

tiistai 23. tammikuuta 2007

Aurinko konjunktio Venus

Nämä ihmiset suovat itselleen paljon hyvää, niin hyvällä kuin pahalla. Aurinko, valon- ja elämän- lähteemme yhdessä aamutähti Venuksen kanssa, saa nämä ihmiset uskomaan itseensä ja paistat- telemaan päivää auringossa, vaikka elämässä olisi pilviäkin. He saattavat kuitenkin hemmotella itseään sen verran - varsinkin rankan rupeaman jälkeen - että saavat pikku hiljaa uimarenkaiden sijasta vararenkaita vatsan ympärille. Ja näistä voi olla vaikea päästä eroon ellei keksi muita tapoja olla hyvä itselleen kuin ruoka ja/tai juoma.

Nämä ihmiset ovat usein pidettyjä henkilöitä ja mainioita seuraihmisiä. Ja ajoittainen laiskuuskaan ei välttämättä tee tyhjäksi heidän suunnitelmi- aan, sillä heidän on tavallista helpompi valjastaa muiden apua omien tavoitteidensa toteuttamiseen.

Tunnettuja henkilöitä, joilla on tämä yhdistelmä: John Goodman, Oprah Winfrey

Neptunus konjunktio Nouseva merkki

Näiden ihmisten syntymähetkellä Neptunus oli nouse- massa horisontissa. Tällä yhdistelmällä tapaa olla "pehmentävä" vaikutus, joka ilmenee monella eri tavalla. Se saattaa esimerkiksi saada ihmisen vaikut- tamaan jotenkin unenomaiselta. Se saattaa saada elämän vaikuttamaan unenomaiselta. Ympäristö voi nähdä nämä ihmiset sumuverhon takaa, jolloin he jäävät jollain tavoin mysteerioksi - ja kenties ihan mielellään.
Todellisuudentaju saattaa tässä yhdistelmässä olla hälventynyt, ja tämä voi vaikeuttaa sopeutumista arki- elämään ja sen tuomiin haasteisiin. Elämän ongelmat voivat pahimmillaan aiheuttaa masennusta, mutta tämä yhdistelmä kertoo myös ihmisestä, joka kykenee näkemään asioiden yli ja läpi, ja hakemaan viisautta ja lohtua jostain itsestään suuremmasta. Mikään ei välttämättä ole miltä se näyttää, ja se on totta varsinkin näiden ihmisten ollessa kyseessä. Muutos on ainoa oikea tila.

lauantai 20. tammikuuta 2007

Merkurius konjunktio Saturnus

Tämä yhdistelmä tuo luonteeseen vakavuutta, niin hyvällä kuin pahalla. Nämä ihmiset eivät mielellään ryntää asioiden edelle vaan haluavat edetä hitaasti mutta varmasti, ottaen huomioon kaikki mahdolliset seikat ja tekijät, jotka voivat vaikuttaa loppu- tulokseen. He käyttävät mielellään totuttuja kaavoja ja tapoja. Joku saattaa pitää heitä tylsinä ja liian soveliaina, mutta tämä tyyli tuo heille tyydytystä, ja vähintäinkin turvallisuudentunnetta, jota he janoavat.

Realismi on hyvä asia, mutta askel synkempään suuntaan, pessimismiin, ei ole tässä yhdistelmässä pitkä. Itse asiassa vaara ajatella asioista liian pessimisesti on ilmeinen, ja voi estää näitä ihmisiä nauttimasta kovalla vaivalla ansaituista hedelmistä.

Aspektit

Aspektit ovat planeettojen välisiä suhteita astro- logisessa kartassa, esimerkiksi syntymäkartassa. Niillä on suuri merkitys kartan tulkinnassa, kertoen paljon tavoista, joilla tuomme esiin kunkin planeetan ominaisuuksia suhteessa toiseen planeettaan. Jos esimerkiksi Aurinkomme on yhdessä Merkuriuksen kanssa, olemme ja yleensä sanomme mitä ajattelemme (sen sijaan, että peittelisimme ajatuksiamme - tuomatta esiin ja kenties myös näin toteuttamatta itseämme). Tai jos Kuumme on vastapäätä Plutoa, olemme taipuvaisia äärimmäisiin tunneilmaisuihin ja ajoittain näin (muiden mielestä) ylireagoimaan eri tilanteissa.

Aspektit jaetaan perinteisesti haasteellisiin (esim neliö) ja myötäileviin (esim trini). Ne ovat oikeastaan monille meistä geometriasta ja fysiikasta tuttuja käsitteitä ja suhteita. Esimerkiksi oppositio on ympyrän halkaisija, jossa sokean pisteen vaara on ilmeinen (täydellinen vastakkaisuus näkyy - ei viivana vaan - pisteenä, joka saattaa olla vaikeasti havaittavissa). Neliö on pystysuora pudotus, jossa iskuvoima on suurimmillaan. 120 asteen kulma on taas ympyrä jaettuna kolmeen osaan, ja edustaa astrologiassa näin täydellisyyden (ympyrän) kolmea osiota: henki, mieli (tunne+äly) ja keho - kaikkien täytyy toimia sulassa sovussa keskenään, jotta elämä etenisi.

Tässä tärkeimpien aspektien lyhyet merkitykset:
0 astetta (konjunktio eli yhtymä) : liitto, sopusointu, harmonia, haasteiden puute
90 astetta (neliö): haasteet, ongelmat, kitka, eteenpäintyöntävä voima
120 astetta (trini eli kolmio): haasteettomuus, helppous, myötäily, laiskuus
180 astetta (oppositio): haasteet, vastakohta, vastarinta, liitto, sokea piste

tiistai 16. tammikuuta 2007

Merkurius konjunktio Venus

Näillä ihmisillä on sanat hallussaan. Kyky sanoa mitä he haluavat lienee heidän suurin avunsa, varsinkin kun se johtaa usein siihen, että he sitten saavat mitä haluavat. Syystä tai toisesta he eivät ole menettäneet lapsenomaista suoraviivaista ajattelutyyliään, vaan jatkavat samaan malliin aikuisenakin, ja yksinkertaistavat näin suuresti elämäänsä. Sekä ihmissuhteitaan. Nämä ihmiset ilmaisevat arvostuksensa ja rakkautensa, eivätkä jätä epäilystä aikeistaan ja tunteistaan.
Merkurius yhdessä Venuksen kanssa kertoo myös ihmisestä, joka arvostaa järkeä, ja joka osaa yhdistää tunteen ja järjen. Tunneäly on tämän yhdistelmän vahvuus, ja näin he pärjäävät usein ihmisen kuin ihmisen kanssa.


Tunnettuja henkilöitä, joilla on tämä yhdistelmä: Will Smith (Bel Airin prinssi)


maanantai 15. tammikuuta 2007

Aurinko konjunktio Pluto

Auringon ollessa yhdessä Pluton kanssa, riippumatta missä merkissä, on kyse suurista voimista ja voimavaroista, joita tulisi hyödyntää rakentavasti. Otetaanpa pari ääriesimerkkiä valaistaksemme mistä tässä on kyse. Parhaimmillaan tämä pari tulee esiin ihmisessä peräänantamattomana sitoumuksena johonkin tiettyyn tavoitteeseen, joka ennen pitkää toteutuu, tuoden kenties rikkauksia mukanaan. Pa- himmillaan tämä yhdistelmä tulee esiin paatuneen rikollisen muodossa, jossa häikäilemättömyys ei tunne rajoja eikä ihminen armoa. Kultainen keskitie olisi kenties arkielä- mässä ilmenevä sisäinen voima, jonka avulla rakentaa elämäänsä.

New Yorkissa sijaitseva Trump World Tower (kuvassa) on mainio esimerk- ki tämän yhdistelmän peräänantamattomuudesta. Yksi lisää monumentti omalle egolle, kaiken maailman nähtäväksi.

Tunnettuja henkilöitä, joilla on tämä yhdistelmä: Loni Anderson, Mick Jagger, Mark Knopfler (Dire Straits), Arnold Schwarzenegger, Martha Stewart, Donald Sutherland, Patrick Swayze (Dirty Dancing), Elisabeth Kubler-Ross.