Finastro

Tervetuloa astrologisille sivuilleni! Tämän blogin tarkoitus on syväluodata astrologiaan - sekä omaan syntymäkarttaan.

maanantai 15. tammikuuta 2007

Jousimies

Jousimiehen merkki edustaa ihmisessä optimismia, uskoa tulevaan. Se edustaa myös liikkuvuutta (kuten kaikki tulimerkit), seikkailumieltä ja armotonta tie- donjanoa. Esimerkiksi Merkurius tässä merkissä tuo ihmisessä esiin tiedonhalun vailla vertaansa - nämä ihmiset kouluttautuvat jatkuvasti, joko itsekseen tai jossain opistossa.
Jousimies on muuttuva merkki - kuten Kaksonen, Neitsyt ja Kalat. Se on myös tulimerkki - kuten Oinas ja Leijona. Tämä merkitsee sitä, että elämän ei koskaan tule pysyä paikallaan vaan ainoa oikealta tuntuva olotila on jatkuva muutos. Näin nämä ihmiset, toivottaen muutoksen tervetulleeksi, ja janoten tietoa, ovat aina menossa jonnekin, tai tulossa jostakin. Kotiäiti, jolla on paljon jousimiestä kartassaan, voi olla kova kyläilemään. Liikemies taas tekee ammatissaan valintoja, jotka veisivät hänet välillä muille maille. Matkustelu onkin olennainen osa Jousimiestä, samoin elämän fyysisyys. Mystiikan kentauri - puoliksi ihminen, puoliksi hevonen - panee kaviota kavion eteen päästääkseen aina vaan eteenpäin, kurkottaakseen korkeammalle, ampuakseen nuolensa maaliin.

Ei kommentteja: